B o k s e r i  S u o m e s s a
 

Vasemmalta oikealle

V-55 (Winner -55) Ch Camilla de Gozette, 
Kvito's Benno Norway,
 Ch. Factor Borealii 
 MVA Hummelin Ukko / FIN Ch

Alkuvaiheet


Ensimmäiset bokserit saapuivat Suomeen tiettävästi vuonna 1910.
Ne olivat mosabackalaisen herra Gustav Röbbelin Saksasta mukanaan tuomat koirat: uros Hektor ja narttu Minka Zahna.
Molemmat koirat nähtiin toukokuussa vuonna 1912 Suomen Kennelklubin vuosinäyttelyssä ja vietiin kirjoihin.
Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 253 koiraa.


Suomen Kennelklubin julkaisun nelosnumerossa, heinäkuussa 1912, löytyy molempien koirien näyttelyssä saama arvostelu:

”H e k t o r, uros, tiikerijuovikas, om. G.Röbbel, H:ki, kasv. Max von Reuner, hyvin rakennettu, hyvä väri,
näissä molemmissa kohdin ylivoimainen muihin nähden, kuono-osan siluetti pieni,
liian buldoggimainen, I palk.av, I voitt. ja pariluokassa

M i n k a Z a h n a , narttu, tiikerinjuovikas, om. G. Röbbel, H:ki, kasv. Caesar & Minka,
pää parempi kuin Hektorilla, huonompi runko. Hyvä yksilö. I palk. av, junioriluokassa, ja pariluokassa.”

Ensimmäisenä bokserina rekisteröitiin kylläkin Fox von der Niederschönweide SKKS294 VIII niminen uros,
joka asui Pietarissa ja oli vain näyttelymatkalla Suomessa ja näyttelyn jälkeen ilmeisestikin palasi takaisin Pietariin.
Mutta Hektor, josta tuli myöhemmin rodun ensimmäinen muotovalio Suomessa ja narttu Minka Zahna jäivät ja saivat
yhdessä viiden vuoden aikana ainakin kuusi pentuetta.

Max von Zahna , synt. 28.8.1914, tiikerijuovainen uros, kasv. Gustav Röbbel, om. Elna ja Lisa Lindfors

◊
Molempien koirien alkuperä vaikuttaa varsin hämärältä.
Todennäköisesti ne olivat lähtöisin sen ajan pahamaineisesta saksalaisesta ”koiratehtaasta Caesar & Minka”.
Yksikään koirien sukutaulussa esiintyvistä vanhemmista ei ole rekisteröity Saksan Bokseriyhdistyksen kantakirjaan.

Suomen Bokseriyhdistyksen hallussa on näitä kahta bokseria Hektoria ja Minka Zahnaa esittävä maalaus.
Maalauksen kääntöpuolella on lyhyt toteamus, että koirat saapuivat Suomeen 1910 ja että ne ammuttiin vuonna 1917.

Syy on yksiselitteinen, Gustav Röbbel joutui lähtemään maasta.
 Koiriaan hän ei voinut ottaa mukaansa, eikä hän halunnut antaa niitä poiskaan, joten ne jouduttiin lopettamaan.

Vuotta myöhemmin, siis 1913, Suomen Kennelklubin järjestämässä näyttelyssä oli kaksi bokseria, kaksi tiikerijuovikasta urosta,
 Bib, joka ” omistaja vastalauseista huolimatta sai II palkinnon avoimessa luokassa”
 ja ensimmäisen palkinnon saanut Hektor von Sörnäs.
Kennelklubin lehti ei vuoden 1913 näyttelyarvosteluissa kerro koirien vanhempia, syntymäaikaa, kasvattajaa eikä edes omistajaa.
Ilmeisestikin tämä Hektor on ollut Minka Zahnan ja Hektorin poika, sillä jo vuotta myöhemmin vastaavasta näyttelystä löytyy tästä
 yhdistelmästä useampikin koira ja myös isäpappa, joka nyt komeilee näyttelytiedoissa merkinnällä Ch. Hektor v. Zahna 325 III.

Kaikesta päätellen vuosisadan alussa koiran nimen perään liitettiin se paikkakunta, missä se asui. Mielenkiintoista tässä vuoden 1914 näyttelyssä oli, että kaikki kuusi näytteillä ollutta bokseria olivat samaa perhettä:
isäpappa Ch. Hektor von Zahna 325 III ja äiti Minka Zahna 296 VIII,
sekä lapsia kaikkiaan kolmesta pesueesta, 17.lokakuuta 1912 syntynyt uros Box von Sörnäs 207IX,
jonka omisti rouva Eva Tigestedt, Helsingistä (ilmeisestikin Helsingin Sörnäisistä siis) , 14. huhtikuuta 1913 syntyneestä pentueesta uros Hektor von Sörnäs 204 IX, omistaja herra Arthur Granroth, Helsinki ja Toger von Sörnäs 208IX, omistaja herra Odin Öhman, Helsinki sekä 15. syyskuuta 1913 syntynyt narttu Lora von Mosabacka, jonka omistajaksi on merkitty koirien kasvattaja,
eli Gustav Röbbel itse, joka siis itse asui Mosabackassa eli suomeksi Tapanilassa.
(Mikä paikkakunta siihen aikaan ei vielä muuten kuulunut Helsinkiin.)

Vaikka näissä Suomen Kennelklubin 1910-luvun näyttelyissä olikin vain muutamia ja
melkein pelkästään Röbbelin omistamia tai kasvattamia koiria,
alettiin boksereita 1910-luvulla tuoda Suomeen enemmänkin, tosin harvakseltaan.
Useimmiten boksereita tuotiin Ruotsista, mutta myös Venäjältä tuotiin muutamia koiria,
kuten esimerkiksi uros Dick (Pulka-Joy), joka löytyy monen suomalaisen bokserin sukutaulusta.

Tuonnit olivat usein sattumanvaraisia, eikä varsinaisesta kasvatus - tai rodunjalostustyöstä voinut puhua:
 jalostukseen köytettiin niitä koiria, jotka sattumalta olivat saatavilla.
(Piirre, joka on yleinen suomalaisessa bokserinjalostuksessa aina tähän päivään asti.)

Tästä syystä ei voida juuri puhua rodunjalostuksesta 1910- ja 1920-luvuilla,
vaikka pentuja syntyi ja rotu laajeni ja tuli vähitellen tunnetuksi myös Suomessa.

Niinpä ei olekaan ihme, että Suomesta vuonna 1948 vastattiin amerikkalaisten tiedusteluihin suomalaisesta bokserikannasta seuraavasti :

”Sikäli kun tiedämme, ensimmäinen bokseri tuotiin maahamme Saksasta 1920 ja oli nimeltään Asgard vom Kellerhof. Toinen oli Hanno von Tettenrode, joka myöskin tuli Saksasta noin 1922. Koirista ei kuitenkaan ole olemassa kuvaa, josta näkisi miltä ne näyttivät. Myöhemmin tuotiin vielä joitakin narttuja, mutta emme voi sanoa käytettiinkö niitä siitokseen.

Bokserinjalostuksemme alkoi toden teolla kun Wotan von Georgsheim vietiin kirjoihin
Suomessa 1935 Fkk 12288/XXI ja Jutta von der Danziger Hansa FKK 13075/XXII,
 molemmat tuotiin maahan Saksasta.

Näistä saimme uroksen, Negus av Hansastamin FKK 14719/XXIV, joka
esiintyi hyvin usein myöhempien boksereiden sukutauluissa. Narttu Cassandra av Hansastam FKK/14719/XXIV lähetettiin ruotasalaiselle käyttövaliolle Katias Tobolle SKKS 1026 JJ, ja näistä saimme uutta verta. Vuodesta 1944 lähtien olemme lähettäneet muutamia narttuja Ruotsiin astutettavaksi Ch. Roland Ukasilla SKKS 2943 PP ja Rönnvikens Sintramilla SKKS 1250 PP.
 Viime vuosina olemme tuoneet maahan muutamia koiria Hollannista ja Tanskasta,
näistä narttu Bellahojs Senta Dsk,HSB 119405 tuntuu osoittautuvan lupaavaksi.
 

*22.2.1947 Tanska/Denmark

On vaikea sanoa tarkasti kuinka monta bokseria meillä täällä on alkujaan ollut, ehkä vain noin kymmenkunta.
1939 lähtien ja varsinkin 1944 jälkeen niiden lukumäärä on kasvanut ja nyt niitä pitäisi olla yli 300.
Meidän rekisteröinneissämme ei näy niin paljon, koska jotkut boksereiden omistajat eivät ole rekisteröineet koiriaan. Voimme kuitenkin sanoa, että bokserit tulevat suositummiksi päivä päivältä”.
(Suomen Bokseriyhdistyksen kirje Milo G. Denlingerille Washingtoniin 28.11.1948)

Suomen Bokseriyhdistys perustettiin 15.11.1944 Suomen Bokserikerho-nimellä.
Klubin perustava kokous pidettiin 3.12.1944, jota voidaan pitää Suomen Bokseriyhdistyksen virallisena perustamispäivänä.
Yhdistys toimi aluksi Helsingin Palveluskoiraharrastajat ry:n alaosastona HPH:n bokserikerhon nimellä.

Koska sotavuosina (1939-1944) suomalainen bokserinjalostus – ja koiraharrastus oli ollut äärimmäisen vaikeaa – joskin pentueita onnistuttiin kasvattamaan myös näinä vaikeina vuosina – ei olekaan ihme,
että sodan jälkeen bokseriväki lähti aktiivisesti tekemään rotua tunnetuksi.

SBY:n arkiston vanhemmasta osasta löytyy mm. laaja kirjeenvaihto jäsenilmoituksista
sekä yhdistyksen tervetuliaiskirje jokaiselle yhdistykseen hyväksytylle jäsenelle. Yhdistyksen sihteeri hoiti alkuaikoina myöskin koko maan pentuvälityksen sekä yhteydet ulkomaille.

Mainittakoon että SBY:llä oli tapana 50-ja 60-luvuilla onnitella ruusulähetyksellä jokaista jäsentä, josta tuli ylioppilas.
Myöhemmin tästä tavasta luovuttiin varojen puutteessa.

Sodanjälkeisessä pula-ajan Suomessa edellytykset bokserinkasvatukselle ja koko koiraharrastukselle olivat vielä vaikeat.
Kuten seuraavasta, SBY:n Kansanhuoltoministeriölle osoittamasta 17.12.1947 päivätystä kirjeestä käy ilmi:

” Anomme kohteliaimmin ostolupaa seuraaville nahkalaaduille ja määrille: 50 jm2 paksua , sileätä nahkaa, 30 jm2 pehmeätä lampaan nahkaa.
Mainituista nahkamääristä aiomme valmistuttaa koiravaljaita ahkio-vetoja varten.
Kerhomme on joka vuosi järjestänyt lapsille ahkio-ajoa eri puolilla kaupunkia jotka lasten keskuudessa ovat olleet suuressa suosiossa.
Nyt käytössä olevat valjaamme ovat valmistuneet ennen sotaa ja niin kuluneet ettei niitä enää tänä talvena voi käyttää”.

Pulaa oli lähes kaikesta.
Niinpä olikin suurta juhlaa kun Suomen Palveluskoiraliitto 1948 sai lahjoituksena kauppaneuvos Eino Heinolta
Argentiinasta amerikkalaista kahvia. Jäsenyhdistyksille tarjottiin ostettavaksi neljänneskilon paketteja hintaan 1750 markkaa.
Kahvinmyynti oli silloin oivallinen tapa hankkia yhdistykselle varoja.

Myös palveluskoiratoiminta lähti vilkkaana käyntiin, olihan uusi bokseriklubi perustettu Helsingin
Palveluskoiraharrastajat r.y:n alaisuuteen ja rotu käsitettiin lähinnä palveluskoiraksi. Jo vuonna 1947 Bokseriklubin jäsenet
olivat mukana järjestämässä Pohjoismaiden Maaottelua sen vuoksi että heillä kuulemma oli ” teknistä kykyä järjestää kilpailuja”.

Yhdistyksen toiminnan alusta lähtien järjestettiin Helsingissä joka talvisunnuntai koiravaljakkoajoa lapsille Hakaniementorilla,
Munkkiniemen ja Käpylän urheilukentillä ja Torkkelin puistikossa.
Myöhemmin tätä koiravaljakolla ajoa järjestettiin vielä Munkkiniemessä, Maunulassa ym.
Lupa tähän toimintaan oli anottava joka syksy Helsingin poliisilaitokselta.

Erittäin aktiivisia oltiin sodan jälkeen myös rodun tason parantamisessa ja kaikissa jalostusta sivuavissa asioissa .

Myös ruotsalaiset auttoivat omalta osaltaan:
1946 Ruotsin bokseriklubi antoi nimittäin todistuksen sopimuksesta, että erään nartun astutus tapahtuisi Ruotsissa
 ja nartun suomalainen omistaja sai todistuksen perusteella Suomesta matkustusluvan.

Neljäkymmentäluvun lopulla boksereiden arvostelu näyttelyissä sai tunteet kuumenemaan myös Suomessa:

1948 pidettiin Kööpenhaminassa kokous, jossa kennelliittojen edustajat yksimielisesti päättivät että bokserit on
arvosteltava yhtenä väriryhmänä, eikä tiikerijuovikkaat ja keltaiset erikseen. Päätöstä perusteltiin sillä, että eri
 väriryhmien palkitsemista on sallittava vain siellä missä väriryhmät ovat sellaisia ettei niitä edustavien koirien välillä sallita astutuksia.
Bokseriyhdistys oli yhteydessä Euroopan eri maiden bokseriklubeihin mm ja mm.

 USA:n ja Kanadan bokseriyhdistykseen lausuntoja saadakseen, sillä yhdistyksellä oli tarkoitus protestoida tätä ehdotusta vastaan.
Ruotsissa oltiin samoilla linjoilla: Ruotsin bokseriasiantuntija C. A .Carring kirjoitti yhdistykselle kirjeen,
 jossa mainitsi mm.:” Perusteluna oli että tiikerijuovaiset olivat niin heikkolaatuiset ja määrällisesti niin
vähän että oli perusteltua arvostella keltaiset ja tiikerijuovaiset erikseen”.

The Boxer Club of Canada taas vastasi kirjeessään että heidän mielestään on tärkeintä kiinnittää huomiota bokserin runkoon,
päähän yhdessä luonteen kanssa ja että bokserin väri on toisarvoinen seikka. Tanskan bokseriyhdistyksestä tuli myös samantapainen vastaus.

Suomen Bokseriyhdistys perusteli eriävää kantaansa Kennelliitolle mm. seuraavasti:
” – koska jalostustyö perustuu näyttelyissä noudatettaviin arvosteluperiaatteisiin johtaisi kysymyksessä oleva eri
väriryhmien yhteisarvostelu siihen, että myöskin jalostustyössä keltaiset ja tiikerinväriset koirat liian suuressa määrin sekoittuisivat.
Tämä on omiaan luomaan epäkookkaan ja samean värisiä yksilöitä joista värivivahteista ja – asteista on vaikea palautua entiselleen”.

Jalostustarkastuksia boksereille pidettiin yhdistyksen toimesta jo hyvin varhain, vaikka varsinainen virallinen
jalostustoimikunta perustettiin vasta 3.1.1957. Tämän jalostustoimikunnan ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Helge Blomqvist.
Mainittakoon että vuonna 1962 jalostustarkastuksen piti ulkomuototuomari ja bokserinkasvattaja Leo Helbig Saksasta.
Leo Helbig oli vuonna 1960 mm. valittu kansainvälisen bokserijärjestön vuonna 1950 perustetun ATIBOX:in puheenjohtajaksi.
”Vaakamestariksi” tähän 1962 pidettyyn jalostustarkastukseen nimettiin Nils Engman ja koirien mittaajiksi Toivonen ja Holmström.

Vuonna 1966 pidetyssä jalostustarkastuksessa valokuvattiin kaikki koirat jalostustoimikunnan käyttöön.

Vuonna 1966 pidettiin jalostustarkastus myös Turussa ja vuonna 1970 myöskin Tampereella.
Tällöin todettiin, että silloinen ”bokserikanta Tampereella oli hyvin heikko”.

Se, että varhaisista boksereista on säilynyt ylipäänsä mitään konkreettista tietoa on tällaisten
 jalostustarkastusten ja ennen kaikkea rouva Erna Hellgrenin ansiota, joka kehitti
yhdistyksen jalostustarkastuksille oman koirakohtaisen kortiston. Jokaiselle koiralle oli varattu iso pahvikortti,
uroksille sinivihreä ja nartuille punainen.

Korttiin merkittiin koiran tiedot: nimi, rekisterinumero, kasvattaja ja omistaja, koiran korkeus, pituus ja paino sekä sukutaulu.
 Kortin kääntöpuolelle merkittiin arvioita koiran ulkomuodosta ja luonteesta, mahdolliset koiran näyttely - ym. tulokset.
Koiran sukutaulun sisältämät verilinjat ja mahdollinen linja - ja sisäsiitos, sekä mahdolliset astutukset jne.

Vanhimmat koirat, joita näiltä SBY:n jalostustarkastuskorteilta löytyy ovat syntyneet vuonna 1936.

Tässä ohessa yksi vanhimmista, taiteilija A. Tigerstedtin eli ”Tiikerin” omistaman bokseriuroksen,
vuonna 1943 syntyneen Hannibalin kortti sukutauluineen ja kääntöpuolen merkintöineen. Ja kuvassa kyseinen koira omistajansa kanssa.


 

Vaikka suomalaista bokserijalostusta onkin kautta aikojen vaivannut eräänlainen sattumanvaraisuus,
niin ei kuitenkaan pitäisi kovin yliolkaisesti sivuuttaa suomalaisen bokserirodun uranuurtajan, eläinlääkäri
Schwindtin varhaista panosta rotumme hyväksi.
Schwindtin Saksasta Suomeen tuoma 12.10.1920 syntynyt vaalean tiikerijuovainen
narttu Asgard von Cellerhof BZB 5058 oli sen ajan mittapuun mukaan erittäin hyvistä vanhemmista.

Sen isä oli tiikerijuovainen Rondi vom Dom BZB 4047, oli bokserirodun Grand Old Lady’n Friederun Stockmannin
tärkeän siitosnartun Voittaja Rassel vom Domin pentueveli. Tämän v. Dom kennelin 1916 syntyneen R-pentueen
 isä oli Ch. Rolf v. Vogelsburg ja emä Max v. Pfalzgaun pojan Remus v. Pfalzgaun ja
Ch. Cilly v. Elben keltainen tytär Bella v. Etrittal. Cilly v. Elbe puolestaan oli
 isän puolelta linjasiitetty Flock v. Salvatoriin ja emän puolelta löytyy Maiers Lord 13 kahteen kertaan.


A.Tigerstedtin pilapiirros SBY:n 10-vuotispäiville
 

Schwindtin Suomeen tuoman Asgard v. Cellerhofin emä taas oli tummantiikerijuovikas vuonna
1919 syntynyt Bella v. Friesenhof BZB4358, jonka isän taustasta löytyy v. Danzig kennelin koiria,
ja emän taustalta linjat pariin kertaan Ch Rigo v. Angertoriin.

Saksan rekisterikirjojen väriltään ”mustiksi” kuvaamien Danzig-kennelin koirien taustalta
puolestaan löytyy yksi v. Zahna-kennelin koirakin, jota tosin ei ole merkitty Saksan roturekisteriin.

Mutta muutama sana bokserirodun Grand Old Lady’stä, Saksan maineikkaasta bokserikasvattajasta
 Friedrun Stockmannista, josta tuli legenda jo eläessään. Hänen v. Dom - kennelistään ovat lähteneet ne koirat,
jotka ovat eniten vaikuttaneet bokserirodun historiaan maailmanlaajuisesti.
 

Laska von Dom pentueineen

Tästä on esimerkkinä mm. Ch. Sigurd v. Dom, joka myytiin Amerikkaan ja jonka vaikutusta ehkä siellä
 kuvaa parhaiten se että Amerikassa vuosien 1940 – 1947 321:stä USA:n valiosta 313 oli Sigurdin jälkeläisiä.

Friederun Stockmann ( tyttönimeltään Friederun v. Miriam) oli kotoisin Balttiasta,
hän oli syntynyt 1891 Riian kaupungissa Latviassa. Hän opiskeli taidetta Münchenissä
Saksassa ja oli myös itse lahjakas taidemaalari ja kuvanveistäjä. Münchenissä hän sai eräältä tuttavaltaan –
 josta myöhemmin tuli hänen aviomiehensä – ensimmäisen oman bokserinsa Pluton.
Tätä vuonna 1906 syntynyttä Plutoa ei tosin oltu viety rekisterikirjaan, mutta sille annettiin 1911 rekisterinumero
1521 ja sen nimen perään lisättiin kennelnimi” v. Dom”,
koska tämä Pluto-koira oli oleskellut jonkin aikaa Mainzin tuomiokirkon lähistöllä (tuomiokirkko = der Dom)
ja oli tunnettu lähiympäristössä tuomiokirkon pelottavana kissojen jahtaajana.

Varsinaisen jalostustyönsä Friederun Stockmann aloitti ruskealla 1910 syntyneellä nartulla
Laska v. Dom 1663, jonka isä oli Volko v. Humbertushöhe 118 ja emä Traudel v. Steinhausen 1424.
Ensimmäinen v. Dom – pentue näki päivänvalon 22. tammikuuta 1912. Emänä tässä pentueessa oli edellä mainittu
 Traudel v. Steinhausen ja isänä Ch. Rolf v. Vogelsberg,
jonka Friederun Stockmann myöhemmin osti itselleen. Samalla uroksella Friederun Stockmann astutti myös Laskan
ja v. Dom-kennelin B-pentue syntyi maaliskuussa samana vuonna.
Friedrun Stockmann ei siis ensimmäisten pentueittensa kohdalla sortunut siihen virheeseen,
 että olisi astuttanut narttunsa sillä uroksella, joka sattumalta sattui olemaan kotona.
 

Suojeluharjoittelua von Dom-kennelissä

Friederun Stockmannin jalostustyön johtolause oli ” jalostus tarkoittaa sitä että on ajateltava sukupolvissa”.
Tästä hän ei tinkinyt koskaan. On muistettava että hänen noin 60 vuotta kestänyt bokserirodun jalostustyönsä sattui ajoittumaan ajanjaksoon, johon sisältyi myös kaksi maailmansotaa ja sotien välillä Saksan 30-luvun katastrofaalinen lamakausi.

Friederun Stockmann kuvaa muistelmateoksessaan ”Leben mit Boxern” (”Elämä boksereiden parissa”) hyvin havainnollisesti sitä,
mitä nämä sota-ajat käytännössä merkitsivät koiranpidossa ja koiranjalostuksessa.
Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi heti ongelma koirien ruokkimisesta
ja se yritettiin ratkaista v. Dom - kennelissä jopa seuraavalla tavalla:

” Hätä keinot keksii. Sotavuodet toivat tämän vanhan viisauden uudelleen tietoisuuteemme.
Jotta olisimme voineet ruokkia koiramme ostimme talonpojilta vanhoja koiria,
annoimme ampua ne ja huolsimme sitten oman kennelimme.
Huolimatta suuresta nälästään meni boksereilta jonkin aikaa ennen kuin ne voittivat luonnollisen vastenmielisyytensä.
 Koirat ottivat sitten kuitenkin keitetyn ja runsaasti maustetun lihan ja söivät sen jopa lopulta mielellään.”

Kaikesta huolimatta kummankin maailmansodan aikana meni paljon hyvää siitosmateriaalia hukkaan.
Useammallakin eri tavalla. Ensinnäkin edellä mainitusta syystä eli ruoan puutteen takia jouduttiin paljon koiria lopettamaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana alettiin myös boksereita käyttää nopeasti vartiointi- , viesti- ym. tehtävissä rintamalla ja usea huippukoira oli luovutettava rintamalle.

Niinpä Friederun Stockmann joutui esimerkiksi lähettämään useamman koiran rintamalle. Näiden joukossa palvelukseen astui edellä mainittu Ch. Rolf v. Vogelsberg, joka oli rintamalle lähtiessään kuuden vuoden ikäinen.
Koira palasi kyllä vielä sotapalveluksen jälkeen kotiin, mutta tällöin sillä oli ikää jo yksitoista vuotta.

Toisen maailmansodan aikaan nämä koirien ”kutsunnat” olivat vieläkin tiukemmat,
kansallissosialistiset viranomaiset eivät ainoastaan yrittäneet ”yhdenmukaistaa” kaikkea koirankasvatusta, vaan vieläpä määräsivät, mitkä koirat oli luovutettava rintamapalvelukseen, mitkä nartut käytettävä siitokseen.
Edelleen siitokseen valittujen narttujen omistajat velvoitettiin teettämään nartulla ainakin yhdet pennut vuodessa.